lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kiharoitten DO's ja DON'Ts

Hei taas!

Tällä viikolla käyn läpi asioita, joita jokaisen kiharapään tulisi tietää - pieniä ja yksinkertaisia juttuja, joilla voi kuitenkin olla suuri vaikutus. Jos joku olisi vihjannut minulle näistä kun olin nuorempi, olisi elämäni ollut huomattavasti helpompaa!


  • Älä harjaa! Kaikista suurin virhe mitä voi kiharoitten kanssa tehdä on harjata ne kuivana. Jos niin teet, tiedät varmasti mikä on lopputulos - näytät siltä kuin olisit saanut sähköiskun. Kiharat hiukset voi harjata vain märkänä. Yritä välttää myös sormilla "kampaamista" päivän aikana, jo se voi erotella kiharat.
  • Jos haluat nopeuttaa hiusten kuivamista, kannattaa hankkia sellainen hiustenkuivaaja, jossa on mukana kiharoille tarkoitettu suutin. Sen käyttö vähentää pörröisyyttä ja samalla kiharoita pystyy ihanasti korostamaan. Käytä kuivaimen keskitehoa, näin irtohiukset eivät pääse karkailemaan. Laita hiusten latvat suuttimen päälle ja nosta niitä ylös tyveen. Tämä vie jonkun aikaa, mutta odotus palkitaan! Toinen vaihtoehto, jota itse yleensä käytän, on kuivaaminen keskiteholla ilman suutinta, jolloin rutistelen kiharoita käsin. Kun kuivaat pääalaspäin, tyvi saa nostetta ja tukka näyttää ilmavammalta.
  •  Jotta kiharat näyttäisivät ihanilta, täytyy olla oikeanlainen leikkaus. Tasapaksu leikkaus näyttää harvoin hyvältä kenelläkään, myös kiharaan tukkaan sopii kerrokset! Hiukset näyttävät kevyemmiltä kun latvat ovat ohuemmat. Yritä löytää asiantunteva kampaaja, joka osaa leikata malleja kiharalle tukalle ja suositella oikeanlaista leikkausta.

 

 

*Tuotearvostelu*



Tällä viikolla arvostelussa on minulla tällä hetkellä käytössä oleva Aveda Be Curly - Curl Enhancer 200ml. Se on hiuksiin jätettävä voidemainen muotoiluaine, jota laitetaan pyyhekuiviin hiuksiin. Purkissa sanotaan näin: "intesifies curl, combats frizz and boosts shine on curly or wavy hair" eli nopeasti suomennettuna, korostaa kiharaa, vähentää pörröisyyttä ja lisää kiiltoa kiharille tai laineileville hiuksille. Kiharan korostuminen perustuu tuotteen sisältämään vehnäproteiiniin, joka kuivuessaan "vetäytyy".
   Tämä purkki on jo minun kolmas, joten lienee selvä että olen ollut siihen tyytyväinen :). Se todellakin vähentää pörröisyyttä ja hiuksista tulee hallitut. Hiukset jäävät pehmeiksi ja hyväntuoksuisiksi, mutta jos tuotetta erehtyy laittamaan liikaa, (niinkuin minulle tahtoo joskus käydä..) voi hiuksista tulla vähän "kovat".

Ainoa huono puoli tuotteessa on, että sitä ei myydä Suomessa (vaikka joitain muita Be Curly-tuotteita myydään),  joten olen aina tilannut sitä Amazonista. Purkki maksaa noin 20 euroa ja se on hyvin riittoisa.


 

*Viikon kiharakaunotar*

90210- sarjasta tunnettu näyttelijä AnnaLynne McCord (Google)

-Fiona 

7 kommenttia:

  1. Heippa! Kiva että täällä on tällainenkin blogi. Toivottavasti päivität jatkossakin? :> Laitoin tämän saman kommentin eräälle toisellekin, ja ajattelin suoraan kopioida sen tähän, jos osaisit neuvoa olisin kiiitollinen! :3

    Oma luonnonkihara pehko ei ole IKINÄ ollut näin järkyttävässä kunnossa.. Värjäilin yhdessä vaiheessa paljon, suoristin välillä jokapäivä parikin kertaa hiuksiani ja lopputulos on pahin mahdollinen; Hiukset alkoivat ensin katkeilla, sitten murentua ihan pieniksi, ja nyt on tullut hiusten takkuuntumista, saa aina hirveellä raivolla vetää hiukset selviksi ja silloinkaan ne eivät kestä kuin hetken, ennenkuin takkuuntuvat uudelleen. Paita jää aina täyteen hiuksia. Olen ollut nyt kesän ajan värjäilemättä hiuksia ja tyvikasvu onkin aika kammottava. Kampaajalle pitäisi päästä, kyse on lähinnä vain budjetista.. Viime käynnillä kampaaja suositteli mulle jotain erillistä kiharahoitoa, oletko kuullut tällaisesta? Siis jotain mikä korostaisi omia kiharoita, malliksi hän sanoi lopputuloksen vastaavan Ellen Jokikunnaksen hiuksia.. Hiukseni ovat ilman suoristamista vain niskaan/olkapäille asti, joten ajatus leikkaamisesta pelottaa jo valmiiksi, sillä latvat ovat todella huonot pitkälle asti ja ihan polkkatukassa en viihdy missään nimessä, etenkään jos se on kihara ja tekee entistä lyhyemmän näköiseksi.

    Ajattelinkin siis nyt tehdä ensimmäistä kertaa ikinä poikkeuksen, ja yrittää ruveta sietämään omia kiharoitani ilman jokapäiväistä käsittelyä. Luin ekan postauksen jossa kerroit omien kiharoidesi taustaa, mulla on vähän sama homma kuin sulla aikoinaan :D Melkein itkettää jo valmiiksi ajatus suoristusraudan hylkäämisestä. Ensin omat hiukset vaatii varmasti tietenkin leikkauksen, mutta sen jälkeen jos alkaisi käyttää just jotain tehohoitoja tukkaan tms. Osaatko sanoa mitä tuotteita mun kannattaisi jatkossa ostaa, jos siis hiukset on ihan pahimmasta mahdollisesta päästä ja haluan alkaa hoitaa sitä ihan kunnolla? Rehellisesti en ikinä ole kovin hyvin perehtynyt minkäänlaisiin hiustenhoito tuotteisiin, ja tässä sitä ollaan :D Budjetti ei tosiaan kampaamotuotteisiin asti riitä pidemmän päälle, joten toivon että marketista löytyisi jotain hyviä vaihtoehtoja?

    Itse olen muuten aina harjannut hiukset kuivana, ja tehnyt mieli lopettaa harjaaminen kokonaan, sillä niistä todella tulee ihan kamalan näköiset. En tiedä, ajattelin aina jotenkin että jos en harjaa niitä kuivina menee huonoksi :D Käytännössä olen siis jo polttanut tukkani loppuun ja hiussuomut ovat varmaan kaikki ihan riekaleina, mitä oot mieltä, jos alkaisin pitämään kiharaa jatkossa yllä, olisiko toivoa tästä hampputukasta saada enää hyvännäköistä niillä keinoin?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, ei siitä turhan pitkä tarina tullut haha... :D Kiitos jos kerkeät vastailemaan!

      Poista
    2. Heippa!

      Kiitos kommentistasi ja pahoittelen hieman myöhäistä apua, mutta toivottavasti tästä on vielä apua :).
      Uskon, että toivo ei ole vielä menetetty tukkasi suhteen. Tosiaan hiusten jatkuva suoristaminen, värjäys ja föönaaminen alkaa ennen pitkää rasittamaan hiusta, varsinkin kun on kyseessä jo luonnostaan kuivanlaatuinen tukka (niinkuin luonnonkihara yleensä tuppaa olemaan). Siispä teet varmasti oikean valinnan kun jätät suoristusraudan rauhaan (vaikka tiedän että välillä se on vaikeaa!).

      Kirjoitan seuraavan kerran shampoista ilman sulfaatteja (esim. sodium lauryl sulfate) ja silikoneja, sillä nämä ainesosat kuivattavat varsinkin kiharaa hiusta. Suosittelisin kokeilemaan näitä shampoita (en ole vielä löytänyt niitä ainakaan marketeista, mutta yritän kuulostella).

      Toinen keino, jota kiharoille hiuksille käytetään, on hoitoaineella puhdistaminen. Tämä voisi sopia sinun hiuksillesi, jotka tarvitsevan paljon kosteuttavaa hoitoa. Kuulostaa ehkä hieman oudolta alkuun, mutta ei siis käytetä ollenkaan shampoota vaan pelkästään hoitoainetta. Hoitoainetta käytetään siis shampoona ja hierotaan sitä myös tyveen, jonka jälkeen levitetään koko hiuksiin ja annetaan vaikuttaa kuten hoitoaine. Ajattelin itsekin kokeilla tätä keinoa, ja nähdä vaikutukset. Tässä tapauksessa hoitoaineen pitäisi olla jotain suhteellisen hyvälaatuista.

      Ymmärrän että jatkossa ei haluaisi pistää kaikkia rahoja shampoisiin ja muihin, mutta alkuun olisi ainakin ehkä hyvä kokeilla jotain laadukasta, jotta hius pääsee parantumaan.

      Viimeinen juttu on harjaus :). Kuivien kiharoiden harjaaminen ei kannata, jos tukan haluaa selvittää niin se kannattaa tehdä hiusten ollessa märät. Voit tosiaat jättää hiusharjan kokonaankin pois, jolloin kampaat vain sormilla tai harvalla kammalla tai käyttää varovasti harjaa. Harjaaminen kannattaa aloittaa aina latvoista ja siirtyä ylöspäin, eikä kannata käyttää voimaa :D!

      Toivottavasti näistä vinkeistä oli jotain apua ja kirjoittelen lisää nuista shampoista ja hoitoainesta seuraavassa tekstissä.

      -Fiona

      Poista
  2. Juu tuttu kokemus tuo hiusten harjaaminen kuivana (karmee pehko) Tällä blogilla on muuten kiva idea!

    VastaaPoista
  3. Hei, kun tuon Avedan tuotteen saanti on hieman haastavampaa, olisiko sinulla jotain muuta hyvää suositeltavaksi?

    VastaaPoista
  4. Anteeksi myöhäinen vastaus, tosiaan ite en ole oiken muita samankaltaisia tuotteita käyttänyt, jonkun aikaa sitten ostin Kicksistä sellaisen hair lotionin, joka toimii vähän samalla tavalla. Aikomus on kuitenkin tehdä juttu noista hiuksiin jätettävistä tuotteista lähitulevaisuudessa :).

    VastaaPoista