maanantai 27. tammikuuta 2014

Arvostelussa TIGI:n Curls Rock muotoilutuote

Hei kaikki kiharaiset kaunottaret!


Edellinen muotoilutuotteeni Avedan Be curly Curl enchancer (voit lukea arvostelun täältä) on melkein loppu. Sain jonkin aikaa sitten kysymyksiä hyvästä muotoilutuotteesta, jota saisi ostettua Suomesta. Päätin siis ostaa ja kokeilla jotain uutta!

Suuntasin Stockmannin hiustuoteosastolle, jossa hieman kiertelin ja tutkailin tarjontaa. Siellä on kuitenkin kamalan vaikea löytää etsimäänsä tuotetta, sillä tarjontaa on niin paljon ja kiharatuotteet ovat ympäriinsä brändeittäin. Oisipa helppoa jos ne kaikki olisivat aina samalla hyllyllä! Siispä oli turvauduttava myyjän apuun. Sanoin myyjälle haluavani muotoiluainetta kiharoille hiuksille jota laitetaan pesun jälkeen. Ensin myyjä ehdotti suihkutettavia tuotteita, mutta halusin enemmän voide tyyppistä. Sitten hän suositteli paria eri tuotetta:



Toinen vaihtoehdoista oli Maroccanoilin Intensiivinen kiharavoide. Olen pitkään halunnut kokeilla Maroccanoilin tuotteita ja tämä voide tuntui kiinnostavalta. Myyjä kertoi kertoi ja näytti, että voiteen koostumus oli kuitenkin aika paksu, joka ei oikein miellyttänyt. Lisäksi hinta oli yllättävän kirpsakka, sillä saman merkin shampoo ei ollut kalleimmsta päästä.




*Tuotearvostelu*




Ostin TIGI:n Catwalk Curls Rock Amplifier - muotoilutuotteen. Päädyin tähän sillä se oli koostumukseltaan miellyttävä, hieman erilainen tosin kuin Avedan tuote, joka muistutti vielä enemmän voidetta. Tämä oli myös edullisempi kuin Maroccanoilin voide, 24,90 euroa. Myyjä antoi minun kokeilla voidetta käsiin ja laittaa sitä hiuksiin. Eli tätä voi laittaa kuulemma myös kuiviin hiuksiin vaikka kesken päivän.
Pääsin kotiin kokeilemaan tuotetta ja toimin niinkuin yleensäkin, eli pesin hiukset, selvitin ne ja olin valmis laittamaan uutta ainetta. Purkin takana ohjeissa lukee, että pumppaa 1-2 krt riippuen hiusten pituudesta, joten otin aluksi yhden kokonaisen pumppauksen käteen ja rutistelin sitä hiuksiin. Levittäessä tuntui, että yksi pumppauskin oli jo ehkä pikkaisen liikaa, mutta jatkoin silti kuivaamiseen. Otin esiin kuivaajan ja diffuuseripään ja kuivailin hiuksia pääalaspäin siinä jonkun tovin. Myyjä kertoi, että tuotteessa oli myös lämpösuoja, joten plussaa siitä!





Lopputulos oli mielestäni oikein kiva. Vaikka tuotetta tuli reilusti, ei se tehnyt hiuksista kuitenkaan koppuroita tai latistanut niitä. Aluksi minua epäilytti tuoksu (joka on aika tavallinen hiustuotetuoksu), mutta sitten kun se oli hiuksissa, ei se ollut enää niin voimakas. Vaikka pidän edelleen Avedan tuotteesta, on tämä toinen hyvä vaihtoehto! Tätä tuotetta löytyy varmasti kampaamoista ja liikkeistä, joissa myydään kampaamotuotteita sekä ainakin nettikaupasta hiuksillesi.fi .




*Viikon kiharakaunotar*



Counrty-tähti Taylor Swiftin kiharat ovat omasta takaa



Terveisin,

-Fiona


(5. kuva google.fi)


maanantai 20. tammikuuta 2014

Ploppaus

Hei!

Hyvää alkanutta vuotta 2014 kaikille!
On ollut koulukiireitä ja kaikenlaista muutakin ja postaukset ovat jääneet vähän vähemmälle. Myös hiusten laittaminen on siinä sivussa tahtonut hieman jäädä, mutta sellaista se on, välillä jaksaa vähän enemmän välillä vähän vähemmän. Laiskempina päivinä huomaan, että suoristusrauta houkuttelee..! Myönnän, että sillä on niin helppo laittaa tottelemattomat suortuvat järjestykseen.
"Paheeni" on käyttää suoristusrautaa vain latvoihin ja vähän tyveen, joilloin keskelle jää kiharaa jonkin verran. Mielestäni se näyttää kivalta, ja hiuksiin tulee samalla pituutta vähän lisää. En voi kuitenkaan suositella latvojen suoristamista, sillä ne juuri kuivuvat niin helposti.

Kerron tällä kertaa erittäin kiharaystävällisen tavan auttaa hiuksia kuivumaan ja pysymään muodossaaan kimmoisina:

Ploppaus


Elikkä ploppaus ("plopping/plunking") on tapa imeä hiuksista pois ylimääräinen vesi pesun jälkeen ja se auttaa kiharoita pysymään ilmavina. Ploppaus on helppoa kun sen on pari kertaa kokeillut. Tämä sopii parhaiten pitkille ja puolipitkille kiharoille, ei niinkään lyhyille.




  1. Pese hiukset normaalisti. Selvitä ja laita hoitoaine/muotoilutuote niihin.
  2. Tarvitset ploppaukseen reilun kokoisen T-paidan tai esim. puuvilla pyyhkeen. Ei froteepyyhettä!
  3. Aseta T-paita WC-pöntön, sängyn tai tuolin päälle niin, että se on ylösalaisin itseesi päin.
  4. Laita pääalaspäin ja anna kiharoitten roikkua lattiaa kohti. Voit vielä selvitellä niitä jos on tarvetta. Tuo hiukset paidan päälle keskelle hieman etureunaan ja laske ne alas niin että pää koskettaa paitaa.
  5. Tuo paidan yläreuna niskaan ja kulmat yhteen otsan kohdalle. Sen jälkeen ala pyörittää kummallekin puolelle jääneitä osia itseesi/alaspäin. Voit sitoa rullien päät ponnarilla pään taakse tai ujuttaa ne turbaanin sisään.
  6. Anna hiuksien olla noin 10-20 minuuttia ja poista paita. Heiluttele hiuksia, rutistele ja anna kuivua.
Parhaan vaikutus ajan saat kokeilemalla mikä sopii sinun hiuksille. Itse en tykkää pitää kauan, vain noin 10 minuuttia. Ploppaus on oiva tapa nopeuttaa hiusten kuivumista, jos ei halua kuivata kuivaimella. Samalla kun hiukset ovat "turbaaanissa" voit vaikka meikata ja muuten valmistautua!

Youtubessä on paljon videoita ploppingista ja tässä esimerkiksi yksi:



*Viikon kiharakaunotar*


Emmy Rossum


Ensi viikolla arvostelen ostamaani TIGI:n muotoilutuotetta!

-Fiona

(Kuvat: google.fi)

perjantai 29. marraskuuta 2013

Tee itse hoitoaine!

Hejssan!

Tässä esimerkki syvähoitavasta hiusnaamiosta, jonka voit tehdä itse kotona helpoista ruoka-aineista. Edullinen vaihtoehto kaupan kalliille aineille!

Avokado-oliiviöljy-hunaja naamio







Tarvitset:

1 kpl      Avokado

1-2 tl      Pehmeää hunajaa

n. 1 rkl   Oliiviöljyä

- Suihkulakki tai muovipussi

- Pyyhe

Aloita halkaisemalla avokado ja poistamalla kuoret ja kivi, sitten soseuta se haarukalla hienoksi. Lisää hunaja ja oliiviöly sekaan. Voit sekoittaa aineet myös esim sauvasekoittimella, jolloin avokadosta ei jää lainkaan kokkareita. Itse käytin ihan haarukkaa, joka hoiti homman ihan tarpeeksi hyvin :P.
Ohjeen määrät ovat vain suuntaa antavia, voit itse lisäillä niitä tarpeen mukaan. Seos on helppo levittää kun se ei ole liian paksu tai liian löysä vaan siltä väliltä. Tämä ohje riittää hyvin puolipitkälle tukalle, mutta jos sinulla on pitkät hiukset, voit ottaa varmuuden vuoksi kaksi avokadoa. On kuitenkin tärkeää että kaikkialle hiuksiin riittää. 

Kun naamio on valmis, kostuta hiuksia jonkun verran vedellä. Tämä auttaa naamion imeytymistä. Sitten voit levittää ja hieroa naamion kaikkialle hiuksiin, etenkin latvoihin, joissa on eniten kuivuutta. Kannattaa ottaa harteille jokin pyyhe tai paita, joka saa mennä likaiseksi. Nosta hiukset ylös nutturalle, jossa ne pysyvät pois tieltä. Ota suihkulakki tai muovipussi ja laita se hiusten päälle. Käytin itse hedelmäpussia, joka oli juuri sopivan kokoinen.
Sitten anna hiusten hautua n. 45-1 h. Samalla voit vaikka siivota lattialta roiskeet, jos olit yhtä taitava levittämään naamion kuin minä :D

Kun naamio on vaikuttanut, pese se hiuksista vedellä. Sen jälkeen normaalisti shampoolla.

Avokado, hunaja ja oliiviöljy ovat luonnollisesti erittäin kosteuttavia ja niistä imeytyy hiuksiin vitamiineja, antioksidantteja ja hivenaineita, joita kiharat niin paljon kaipaavat. Keittiöstä löytyy paljon kaikenlaista, joka soveltuu erinomaisesti hiusten hoitoon!


*Viikon kiharakaunotar*


Muistatko Keri Russelin mielettömät hiukset sarjasta Felicity?



Seuraavaan kertaan!

-Fiona

torstai 7. marraskuuta 2013

Päivä 1,2,3...

Hei!

Postaus venyi näköjään kuitenkin viikolle :P. Tällä kertaa asiaa hiustenpesusta ja siitä miten kiharat saa säilymään pidempään!


Pesetkö hiukset joka päivä?


Oikeanlaiset shampoot ja hoitoaineet ovat tärkeitä kiharien hiusten puhdistamisessa, mutta tärkeää on myös miten usein ne puhdistat. Monilla on tapana tapana pestä hiukset joka päivä aina kun käy suihkussa. Kiharalle tukalle tämä ei ole hyvä vaihtoehto! Liika peseminen saattaa edesauttaa päänahan ärsyyntymistä, hilseilyä ja täitä. Peseminen riittää yleensä 2-3 kertaa viikossa. Määrä riippuu hiustyypistä, esimerkiksi afrohiuksille tai paksulle tiheälle kiharalle saattaa riittä yksi kerta viikossa. Itse pesen juuri tuon 2-3 kertaa viikossa ja se riittää oikein hyvin.

Jos olet tottunut pesemään hiukset joka päivä, saattaa kertojen vähentäminen tuntua aluksi vieraalta ja epämukavalta. Sinulla saattaa olla mielessä sellainen tunne, että hiukset ovat likaiset vaikkei ne oikeasti olisikaan. Yleensä siinä sitäpaitsi kestääkin jonkun aikaa kunnes hius rupeaa tottumaan harvempaan pesurytmiin ja alkaa rasvoittumaan hitaammin.

Miten sitten, jos olet käynyt vaikka salilla ja olet hiestä märkä päälakeen asti? Pitäisikö hiusten antaa vain olla? Ei sentään. Shampoolla pesujen välissä voit halutessasi pestä hiukset hoitoaineella tai pelkällä vedellä. Ne poistavat kosteutta hellävaraisemmin, mutta kuitenkin puhdistavat. (Lue lisää ilman shampoita pesemisestä aikasemmasta postauksesta :) )


Toka ja kolmas päivä

Olet jo ehkä huomannut, että tukka näyttää erilaiselta heti kun olet pessyt hiukset ja seuraavana päivänä. Minulla käy yleensä näin:

Day One: Kun hiukset on pesun jälkeen kuivuneet ne ovat hyvin kiharat ja menevät korkkiruuvin muotoon.



Day Two: Seuraavana päivänä kiharat ovat ikäänkuin litistyneet, eli ne eivät muistuta enää niin paljon korkkiruuveja. Tähän vaikuttaa tietysti, no painovoima, mutta etenkin nukkuminen.





Day Three: Kolmas päivä näyttää aika samalta kuin toinen, eli kiharat ovat jo "löystyneet" ja suoristuneet jo suhteellisen paljon.



Keinoja, joilla autat kiharoita säilymään


Eli yleensä kiharoille hiuksille käy päivien aikana noin. Mielestäni on aika kiva, kun hiukset voi näyttää vähän erilaisilta, esim. vaikka tykkäänkin ekan päivän korkkiruuvikiharoista, niin pidän myös tokan päivän vähän erilaisesta kiharan muodosta. On kuitenkin vinkkejä, joilla saat pidettyä kiharan paremmin muodossaan seuraavinakin päivinä:

  1. Oikeanlainen hoito ja kosteutus on kaiken A ja O!
  2. Kuivaa hiukset puristelemalla jatkuvasti, jotta kihara korostuu
  3. Käytä satiinityynyliinaa, se estää pörrööntymistä yön aikana
  4. Suihkupullo! Voit päivän mittaan kevyesti suihkuttaa kiharoihin vettä, johon on lisätty esim. muutama pisara laventeliöljyä. Kiharat säilyttävät näin muotonsa ja joustavuuden.



*Viikon kiharakaunotar*


Rakastan Shakiran villejä kiharoita!


Mahtavaa marraskuuta :)!

-Fiona

(Lähteet: naturallycurly.com 3.kuva: Google)

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Silkkiä hiuksille

Heii!

Tällä kertaa kirjoittelen kiharien hiusten kuivaamisesta, jolla on huikean paljon merkitystä lopputulokseen! Mainitsin jo pari tärkeää asiaa Kiharoitten DO's ja DONT's postauksessa, mutta nyt käyn aihetta läpi vähän enemmän.


  • Lähdetään siitä, kun tulet suihkusta. Mitä teet hiuksillesi ensimmäiseksi? Luultavasti kuivaat ne tavalliseen pyyhkeeseesi niinkuin ihmiset yleensä. Kiharalle tukalle tämä ei ole kuitenkaan paras vaihtoehto, koska yleisemmin käytetty froteepyyhe imee liikaa kosteutta hiuksesta ja sen karkeus erottelee kiharaa. Varsinkin "turbaani" kuivattaa hiuksia ja saattaa lisätä pörröisyyttä! Parempi vaihtoehto froteepyyhkeelle löytyy esimerkiksi vaatekaapista. Vanha t-paita sopii tehtävään erinomaisesti tai jonkin muu puuvilla materiaali. Myös mikrokuitupyyhkeet tai paperipyyhkeet soveltuvat kuivaamiseen hyvin. 
  • Kun sitten olet löytänyt vaikkapa sen t-paidan, kuivaa hiukset siihen puristelemalla niitä hellävaraisesti. Älä hankaa hiuksia, koska se vain lisää pörröä!
  • Puristeltuasi enimmät vedet kutreistasi (niin etteivät ne hirveästi enää valu), voi alkaa selvittelemään niitä. Koska kiharat täytyy selvittää märkänä täytyy niiden kanssa olla erityisen hellä. Voit harjata varovasti tavallisella harjalla, mutta jos tuntuu että se on liian kovakouraista, niin voit käyttää harvaa kampaa tai vain sormia. Itse ostin joskus sellaisen harvan kamman, jolla kokeilin selvittää hiukset suihkun jälkeen, mutta tuntui ettei se selvittänyt riittävän hyvin. Siispä harjaan yleensä tavallisella harjalla, mutta aloitan latvasta tyveen, jolloin hiuksia ei katkea niin paljon.


Vinkki!
Kun huuhdot hoitoainetta pois suihkussa, selvittele samalla hiukset sormin. Hoitoaine helpottaa selvittämistä eikä suihkun jälkeen tarvitse enää harjata niin paljon!

  • Seuraavaksi on aika laittaa hoitoaine tai muotoiluaine. Itse hieron sitä ensiksi käsiin ja sitten rutistelen sen kaikkialle hiuksiin. Mielestäni rutistelu on parempi tapa laittaa hoitoaine kuin sormin kampaaminen, koska kihara tuntuu pysyvän silloin paremmin muodossaan.
  • Paras tapa hiusten kunnon kannalta on antaa tukan kuivua vapaana. Silloin ei tarvitse tehdä muuta kuin välillä ehkä puristella kiharoita ylöspäin. Aina ei ole kuitenkaan aikaa, joten vaihtoehtona on käyttää hiustenkuivainta. Tykkään kuivata pääalaspäin, jolloin tyvestä tulee ilmavampi! Kannattaa käyttää suutinta, joka pitää kiharan koossa eikä irrottele hiuksia toisistaan. Jos suutinta ei ole käytössä niin voit käyttää kuivaajaa pienimmällä teholla ja se toimii myös ihan hyvin.






Satiinia!

Kiharat tarvitsevat ylellistä kohtelua :)! Yöllä pyöriskely puuvillaisen tyynyliinan päällä voi lisätä hiusten katkeilua ja imeä kosteutta. Satiininen tai silkkinen tyynyliina aiheuttaa vähemmän kitkaa eikä ime kosteutta pois hiuksista.







*Viikon kiharakaunotar*




Sinkkuelämää -sarjan tähti Sarah Jessica Parker



Toivottavasti löysit näistä joitain uusia vinkkejä. Otan vastaan kysymyksiä ja kaikenlaisia toiveita! Kirjoitelkaa myös omia vinkkejä ja jakakaa ne muitten kanssa,

-Fiona


(Lähteet: www.naturallycurly.com Kuvat: google.fi)

lauantai 5. lokakuuta 2013

Shoppailemassa!

Heipparallaa!

Kävin viime viikonloppuna etsiskelemässä uusia shampoita. Suuntasin Helsingin Stokkalle, koska arvelin siellä olevan hyvät valikoimat "erikois hiustenhoitotuotteista". Ja olihan siellä! Aluksi yritin etsiskellä itse tuotteita ja katsoa niiden ainesosia, mutta se alkoi tuntua lopulta aika toivottomalta. Hain siis myyjän apuun ja kysyin eri shampota ilman sulfaatteja ja silikoneja. Hän näytti minulle muutamia vaihtoehtoja ja jäin sen jälkeen tutkimaan näitä tuotteita tarkemmin.

Yksi shampoista oli Goldwell Dualsenses Green Real Moisture Shampoo 250ml. Katsoin takaa ainesosia, ja joukossa oli kuitenkin Sodium Laureth Sulfaattia, mutta silikoneja ja parabeeneja ei.




Seuraavana oli Maroccan Oilin Kosteuttava ja Korjaava shampoo 250ml. Tuotteessa ei ollut "pahimpia" sulfaatteja, eikä myöskään silikoneja tai parabeeneja. Hinta ei ollut myöskään paha, kuten kuvasta näkyy.



Seuraava shampoo oli Alterna Bamboo Smooth Anti-Frizz shampoo, jossa ei myöskään ollut näitä sulfaatteja. Pullossa luki näin: Free of: Sulfates, Parabens, Gluten, Sodium Chloride, Phthalates, Synthetic Color, Mineral Oil, Petrolatum & PABA. Tuote vaikutti hyvältä ja houkuttelevalta, mutta hinta oli sitten myös vähän korkeampi 21,90 euroa. Seuraavaksi shampooksi taidan kuitenkin tätä kokeilla.




Viimeinen shampoo on KORRESin Almond & Linseed Shampoo kuiville hiuksille, jonka päädyin ostamaan. Luulin aluksi ettei tässäkään tuotteessa ollut Sodium Laureth Sulfaattia, mutta siinä kyllä oli. Korres on tekee kuitenkin luonnonmukaisia tuotteita ja esimerkiksi tässä shampoossa 84,7 % on luonnontuotetta. Ehkä myyjä sai ylipuhuttua :P. Hinta ei myöskään ollut pahimmasta päästä, noin 15 euroa.
Myyjä sanoi, että pari ensimmäistä viikkoa saattaa tuntua siltä, että hiukset eivät tule ihan puhtaiksi ja sen jälkeen ne alkavat puhdistumaan paremmin. Oletan, että tämä johtuu siitä, että hiuksilla kestää jonkun aikaa ennenkuin ne rupeavat tuottamaan vähemmän rasvaa, koska shampoo on hellävaraisempi kun tavalliset. Olen nyt pessyt vasta muutaman kerran tällä, ja hiukset kyllä tuntuvat ihan puhtailta sen jälkeen. Tuoksu on ihana!




Ihanaa syksyä!
-Fiona


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kuivat hiukset ja No-Poo Metodi

Tisitkö, että kihara tukka kuivaa helpommin ja tarvitsee enemmän kosteutusta kuin suora tukka? Itse huomasin tämän jo kauan sitten. Kuivumista ei auttanut ainakaan hiusten suoristaminen, jota harrastin käytännössä joka päivä. Koko tukkaa suoristin ehkä muutaman kerran kuukaudessa, mutta etuhiukset piti suoristaa joka päivä. Nykyään olen jättänyt raudan käyttöä mahdollisimman vähälle, mutta edelleen hiukseni kaipaavat runsaasti kosteutusta. Shampoo pesun jälkeen tukka huutaa hoitoainetta ja jos joskus se jää laittamatta, voi hiusten selvittämiseen suosiolla varata seuraavan tunnin!

Mikä avuksi?

Mitä laadultaan kuiville kiharoille voi sitten tehdä? Ensiksi varmaan sanomattakin selvää, että suoristamista, sekä föönausta kannattaa vähentää mahdollisimman paljon. Tukka kiittää sinua varmasti!
Tuntemattomampi hoitotapa, joka on kasvattanut suosiotaan maailmanlaajuisesti on, englanniksi niin sanottu "No-Poo Method", joka siis tarkoittaa sitä, että shampoota ei käytetä hiusten pesemiseen (poo=shampoo). Miksi sitten shampoota ei kannattaisi muka käyttää? Onhan sitä käytetty päivittäin jo vuosikymmenien ajan! "Ei-shampoo metodi" (jonka juuri näppärästi suomensin :P) perustuu siihen, että shampoot sisältävät kuivattavia ainesosia kuten sulfaatteja ja silikoneja. Sulfaatit aiheuttavat shampoon vaahtoamista ja ne poistavat kyllä tehokkaasti rasvaa, mutta ne saattavat tehdä sitä liikaa, jolloin hiuksesta poistuu myös kosteus ja luonnolliset öljyt. Näitä kosteuttajia kihara tukka erityisesti tarvitsee!

Miten hiukset sitten puhdistetaan, jos shampoota ei saa käyttää? Hoitoaineella.
Puhdistamiseen voi käyttää tavallisiakin hoitoaineita, mutta markkinoilla on myös siihen tarkoitettuja hoitoaineita (Cleansing Conditioner). Hoitoaineella pestään tukka tyvestä asti kuin se olisi shampoota. Koska hoitoaine ei vaahtoa kuten shampoo, täytyy se levittää ja hieroa perusteellisesti kaikkialle hiuksiin. Sitten hoitoaine pestään pois, jonka jälkeen sitä voidaan levittää uudestaan tavallisena hoitoaineena ja antaa vaikuttaa.

Kun hiuksia on pesty hoitoaineella useamman viikon ajan voi hiukset alkaa tuntua hieman veltoilta. Tällöin ne kannattaa pestä syväpuhdistavalla shampoolla, jonka jälkeen voi taas jatkaa hoitoaineella pesemistä. On yksilöllistä kuinka usein hiukset on hyvä syväpuhdistaa, sen huomaa parhaiten itse kokeilemalla.

Hyvät shampoot

Jos hoitoaineella peseminen kuulostaa liian vieraalta ajatukselta, kannattaa valita mahdollisimman oikeanlainen shampoo. Shampoot, joissa ei ole turhia sulfaatteja ja silikoneja, eivät kuivata hiusta niin paljon. Tietyt silikonit ovat hyödyllisiä ja poistavat esim. hiustuotteista aiheutuvia kertymiä, jotka eivät tahdo muuten lähteä. Osa "huonoista" silikoneista kuitenkin jopa aiheuttaa kertymää.
Hyödyllisiä silikoneja ovat Stearoxy Dimenthicone ja Behenoxy Dimenthicone. Muissa silikoneissa on yleensä -cone tai -col pääte.

Myös sulfaatit aiheuttavat liiassa määrin kuivumista. Sulfaatteja joita voit yrittää välttää ovat mm. Sodium lauryl sulfate, Sodium laureth sulfate ja Sodium myreth sulfate. Koska nämä poistavat niin tehokkaasti likaa ja rasvaa, löytyy niitä melkeimpä kaikista shampoista lähikauppojen hyllyssä. Vaatii siis hiukan selvittelyä, mikäli haluaa löytää shampoon ilman kyseisiä aineita tai jos sellainen löytyy, tahtoo se olla hinnakkaampi.

Itselläni on aikeissa kokeilla Ei-shampoo metodia. Odotan mielenkiinnolla minkälaisia vaikutuksia sillä on hiuspehkooni :P. Kirjoitan sitten omasta kokemuksestani. Yritän myös selvitellä millainen silikonittomien ja sulfaatittomien shampoiden, sekä puhdistavien hoitoaineniden tarjonta on kaupoissa. Loppujen lopuksi paras keino on kokeilla, minkälaiset tuotteet sopivat juuri omille hiuksille.
Kirjoita kommentteihin jos olet esim. löytänyt jonkun superihanan tuotteen tai jos tulee jotain kysyttävää. Yritän vastata parhaani mukaan!
(Lähteet: naturallycurly.com)


*Viikon kiharakaunotar*

Beyoncé
(Google)

-Fiona